lauantai 27. syyskuuta 2014

syyspuuhia

Vaikka kesä on jo auttamatta ohi, mahtuu tiikerinraitaturkkien elämään paljon puuhaa myös näin syyskuulle.

Järvellä. Ensin näytti epäilyttävästi siltä että Essi olisi menossa uimaan, mutta juomaanhan se vain kurkotti.

Ihmisten mielestä syyskuussa on liian kylmää uida, mutta ei Eevistä, intoa olisi riittänyt vaikka kuinka moneen pulahdukseen, mutta piti vähän pidätellä, ettei Eevi aivan vilustu!

Pihaleikkejä, vaikkakin harvemmin, on tässä taas sama saalisasetelma, Eevin metsästäjänvaistot eivät karise!

Näyttelyharjoituksia, aina joku tassu sojottaa. Tässä harjoittelee Eevi. Seuraavat näyttelyt ovat tiedossa ensi vuoden puolella.

Tässä Essi harjoittelee näyttelyhommia. Essi on niin kiihko nakkien perään, ettei malttanut ottaa sivistynyttä asentoakaan.

Syysretkellä. Tytöt tähystävät nuotiopaikalla mahdollisuuksia makkaroihin tai muihin nuotiolla valmistuviin herkkuihin.

Essi katselee koskimaisemia syysretkellä.

Syysreissujen jälkeen maistuu uni, onneksi on olemassa ikiparas whippetsisko, jota vasten painaa päänsä unille.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Muistoja kesästä

Kesä alkaa olla jo ohi, ja whippetit ne on kyllä eläneet täysillä tämänkin kesän. Näissä kuvissa palataan Eevin ja Essin riemukkaisiin kesäreissun tunnelmiin :)
Hippaaa! Täysillä!!!

Vesipeto valmiina juoksemaan veteen!

Vesipeto ja Saalis. Eeville oli mieleen matala ranta, jossa sai kegurunloikkatyyliin pomppia ja tietenkin juosta täysillä!

Uimista inhoava Essi tähystää tilannetta veneestä kun muut ovat uimassa.

Harvinaista, mutta totta, Essikin ui pari kertaa, tässä juostaan vesiteitse namia hakemaan.

Myös vedessä järjestyi kahakka! Tässä kahakan jälkeen on jo rauhoituttu.

Essi päivystää rannalla

Eevi ilmassa

Koskella, Essi taiteilee kivien päällä.

Koskella

Meidän jälkeen jäi paljon tassunjälkiä.